Kansainvälisyyttä ja kenttätyötä

Tätä kirjoittaessa olen Narvassa. Nyt on keskiviikko, tulimme lauantaina, ja olemme seuraavaan lauantaihin saakka. Joka aamu opinnot alkavat kello 9:30 ja ne ovat kestäneet päivittäin vähän yli ilta kymmennen. Viikko-ohjelmassa loppumisajaksi on tosin merkitty päivittäin 21:30, mutta ei se pidä. Eikä haittaakaan.

Meitä on luokaltani 12 opiskelijaa kymmenestä eri kanssallisuudesta. Lisäksi täällä vastaavanlaiset ryhmät University of Latvija’sta Riiasta sekä Turun yliopistosta, joten kokonaisopiskelijamäärä on 44 ja kansallisuuksia on 14. Muut opiskelijaryhmät ovat poikkitieteellisempiä – me olemme ainoat maisema-arkkitehtuurin opiskelijat ryhmässä, muut ovat maantieteilijöitä, kaupunkitieteilijöitä, sosiaalitieteilijöitä jne.

Teemme 5 opintopisteen kokonaisuutta ”Urban City Studies” ja meillä on konkreettinen tehtävä kehittää Narvan kaupunkia. Kurssi on Nordplus-ohjelman alainen. Kaupunginarkkitehti Ivan Sergejev on mukana kiinteästi; huikea jäbä. Huomenillalla esittelemme työmme tulokset kaupunginvaltuustolle ja perjantaina on vuorossa kaupunkilaisille tehtävä esittely. Muutamat meistä pääsivät antamaan eilen lausunnot mm. Der Spiegel’ille.

Kaiken kaikkiaan kenttätehtäviä ja kansainvälisyyttä on paljon. Teemme Soomaan alueelle (tai katso soomaa.com, jossa on matkailullista tietoa) selvitystä yhdessä University of Edinburghin kanssa, josta oli käymässä 14 opiskelijan ryhmä vajaan viikon verran. Opintomatkan aikana ryhmämme kansallisuuksien määrä oli 19. Lisäksi selvitämme ja dokumentoimme Vooremäen maisemaa. Tämän kuun aikana osa meistä lähtee Valko-Venäjälle, Lake Osveyalle tekemään projektia. Ja marraskuun lopulla proffamme Simon Bell vie koko luokan kotitilalleen Latviaan työviikonlopulle.

Eli paljon on kaikkea. Minusta tämä järjestelmä, jossa tehdään ”oikeita töitä” oikeissa paikoissa on todella hyvä ja motivoiva. Paljon se vaatii, mutta paljon se myös antaa.

Tutustuminen Aserin "kylään" matkalla Tallinnasta Narvaan. Kylän arkkitehtuuri edustaa tyypillistä neuvosto-stalinistista arkkitehtuuria.
Tutustuminen Aserin ”kylään” matkalla Tallinnasta Narvaan. Kylän arkkitehtuuri edustaa tyypillistä neuvosto-stalinistista arkkitehtuuria.
Rapistunut lasten keinu Aserissa.
Rapistunut lasten keinu Aserissa.
Raunioita Aserin betonitehtaalla meren rannassa
Raunioita Aserin betonitehtaalla meren rannassa
Sillamäen promenaadin remontti alkaa olemaan valmis. Aluuesta tulee ihan näyttävä, mutta työnjälki ja materiaalivalinnat ovat paikoin heikkoa, mm. reunuskivinä kävelyteillä käytetty autoteiille tarkoitettuja bulkkilaatuja. Neuvostostalinistiset julkisivut tarvitsisvat remonttia ja ja alue palveluita kivijalkoihin.
Sillamäen promenaadin remontti alkaa olemaan valmis. Aluuesta tulee ihan näyttävä, mutta työnjälki ja materiaalivalinnat ovat paikoin heikkoa, mm. reunuskivinä kävelyteillä käytetty autoteiille tarkoitettuja bulkkilaatuja. Neuvostostalinistiset julkisivut tarvitsisvat remonttia ja alue palveluita kivijalkoihin.
Sillamäen keskustaa kunnostetaan. Vanhoista rakennuksista löytyy paljon kerrostumia menneestä.
Sillamäen keskustaa kunnostetaan. Vanhoista rakennuksista löytyy paljon kerrostumia menneestä.
Tiimimme lounastauolla ravintola Salvadoressa. Vasemmalta Edgars Zemmers (LV), Panu Kekäle, Mafalda Lopes (PT), Yoona Cho (KR), Laine Rozina (LV) ja Siiri Pyykkönen.
Tiimimme lounastauolla ravintola Salvadoressa. Vasemmalta Edgars Zemmers (LV), Panu Kekäle, Mafalda Lopes (PT), Yoona Cho (KR), Laine Rozina (LV) ja Siiri Pyykkönen.

Opiskelujen alkuun: Faculty of Landscape Architecture

Ensimmäinen kontakti tuleviin opintoihin tuli vasta orientaatioviikon lopussa, kun tulevaa koulutusta ja opettajia meille esiteltiin.

Kokoonpano – sekä opiskelijoissa että opettajissa – oli järisyttävä: meitä tänä syksynä aloittavia ulkomaisia opiskelijoita, niin vaihtareita kuin tutkinto-opiskelijoitakin, on kaikkiaan kolmeatoista (13) eri kansallisuutta, kaukaisimmat Nepalista ja Japanista. Ja kolmetoista on myös luku, kun puhutaan henkilökunnasta, joista kahdeksan (8) on muita kuin virolaisia. Alati päivittyvä tieto varmaankin, kun iso osa henkilökunnasta on tohtoritutkintoa suorittavia.

Maisema-arkkitehtuurin tiedekunnan - tai osaston - henkilökunta EMÜ:ssa 31.8.2017.
Maisema-arkkitehtuurin tiedekunnan – tai osaston – henkilökunta EMÜ:ssa 31.8.2017.

Eli aika luontevasti tähän kokonaisuuteen asettuu vahva englanninkielinen koulutus. Varsinkin, kun koko tuota poppoota vetää Simon Bell, jota voidaan kai pitää kansainvälisessäkin mielessä guruna. Ei siis pelkästään guruna mulle; hän oli suurin yksittäinen syy, miksi tänne tulin. Ja tänä vähäisenä aikana ihailuni on pelkästään syventynyt.

”Simppa”…. No joo =). Kuuskymppinen (eli tulkaa ihmiset nyt seuraavien viiden vuoden aikana tänne, jos haluatte hänen oppiinsa!), britti tweedissä: eli ei huono ihminen habitukseltaankaan. Tietokirjailija – nykyisin sillä saralla Routledgen leivissä, jossa on myös hänen kaimansa (!), ECLAS:n eli vapaasti suomennettuna Euroopan maisema-arkkitehtuurioppilaitosten liiton pressa, luennoitsija The University Of Edinburgh:ssa, jne, jne….

Eikä se muukaan opettajaporukka ole vielä ihan heiveröiselle osaamiseltaan ole osoittautunut. Käydään heitä ja heidän oppiaineitaan läpi sitten myöhemmin.

Maisema-arkkitehtuurin opintojen rakenne Estonian University of Life Sciences (EMÜ)
Maisema-arkkitehtuurin opintojen rakenne Estonian University of Life Sciences (EMÜ)

Koulutus rakentuu täällä niin, että opinnoista 3-vuotta on Bacheloria ja 2 Masteria. Erasmus-tarjonta on laajaa ja valintoja voi onneksi fiksata. Mutta realistisena opintotahtina pidän Suomessakin mitoitettua 30 op (opintopiste, credit) per lukukausi, sillä alusta pitäen on ollut nähtävissä se, että vaatimustaso on ainakin Lepaaseen verrattuna kovempi; miksi se sitten lopulta osoittautuu, sen aika näyttää. Mutta lähtökohdat on sellaiset, että 3 op:n suorituksia varten pitää tehdä A1-kokoiset posterit. Työt ja kurssit sisältävät ryhmäosuuksia, henkilökohtaisia osuuksia ja välipalautuksia. Ryhmäosuuksissa jos joku luistaa töistä, siitä pyydetään selvästi kertomaan. Läsnäolopakko on kaikessa. Ja jos lukujärjestyksessä on aineita, jotka ei natsaa – esimerkiksi aineet menevät osittain tuntien osalta päällekkäin, niin sitten sinun on jätettävä joku pois. Eli ahnehtimiselle ei edes annetta tilaa, mitä korostaa sekin, että isoon osaan kursseja on määritetty suoritusvaatimukset aiemmista kursseista.

Vaihtoa ajatteleville lepaalaisille: Lepaan opinnoilla tänne vasta toisen vuoden jälkeen. KV-ryhmän opinnot menee täällä kolmannen vuoden Bachelor’ia ja ensimmäisen tai toisen vuoden Master’ia.

Yksi minulle isoista havainnosta tähän mennessä on ollut se, että olen – näin luulen – alkanut hahmottaa maisemasuunnittelun ja maisema-arkkitehtuurin eroja paremmin. Ja sitä, että miten erilaista tuo koulutus on maasta riippuen. Täällä siis opetetaan ensisijaisesti maisema-arkkitehtuuria. Isoja kokonaisuuksia, Simonin taustoista johtuen kai myös aika paljon metsäluontoa, vapaa-ajan- ja virkistyskohteita painottaen. Näin siis olen asian hahmottanut. Keskusteltuani  hollantilaisten ystävieni kanssa siitä, mitä ohjelmia he käyttävät suunnitteluun, kävi ilmi, että eivät he mitään AutoCAD:eja (”just a short course of it”) tai Vectorworkseja käytä, vaan Photoshop’ia, InDesignia ja muita Adoben ohjelmia. He kuulemma saavat kartat ja pohjamateriaalit valmiina, joiden päälle he sitten suunnittelevat ja taiteilevat tarvitsemansa. Tsekki-ystäväni taas kertoi, että heidän koulunsa on pitkälti keskittynyt kasveihin ja istutusten suunnitteluun.

Mutta tästä kaikesta joskus toiste lisää…

Orientaatioviikon jälkeen; ajatuksia alusta

Ensimmäinen päivä yksin täällä vaihdossa oli jokseenkin outo. Ohjelmaa oli vain puoli päivää, ja sama tuntui jatkuvan pitkin viikkoa. Keskiviikkona oli vain 30 min kirjastoesittelyä ja illalla urheilukeskuksen esittely ja aktiviteetteja siellä. Itse oppiaineeseen ja tiedekuntaan – tai laitokseen – päästiin käsiksi vasta viikon viimeisenä päivänä, perjantaina.

Aikataulu tuntui kovin tyhjälle. Pariin otteeseen mielessä kävi, että näinkö tästä olisi selvitty ilman tätä orientaatioviikkoakin, kun en kuitenkaan ollut expactoitumassa ensimmäistä kertaa. Tarkemmin mietittyäni tulin kuitenkin siihen johtopäätelmään, että ratkaisu löysästä aikataulusta – oli se sitten koulun puolelta tietoinen tai tiedostomaton – oli hyvä. Elämä on kuitenkin muutakin kuin opiskelua, sosiaalisten kontaktien luominen ja kanssaopiskelijoihin tutustuminen ovat vähintään yhtä tärkeitä asioita. Toisaalta oman elämän palasten asettuminen omiin lokeroihin vie kuitenkin aikaa, käytännön asioita on aina järjestettävänä ja tämä (yliopisto-)opiskelu vaatii kuitenkin oma-aloitteisuutta, johon on hyvä alkaa totuttelemaan heti alusta. Ja vaikka minulla on vastaavaa kokemusta aiemmasta elämästä, sitä ei kuitenkaan ole kaikilla, ja todellisuus voi joskus iskeä vastaan kovastikin. Tätä todisti jo ensimmäisenä yönä, kun talossa ei ollut muita kuin meitä vaihtareita, ylemmistä kerroksista seinien läpi kuulunut nuoren naisen lohduton itku.

EMÜ main building seen from the roof of Torn
EMÜ main building seen from the roof of Torn

Kaiken kaikkiaan meitä johdateltiin opintohin ja täällä eloon hyvin johdonmukaisesti. Asuminen, lääkärit, liikkuminen jne tulivat selväksi. Ongelmia on lähinnä ollut vain siinä, että pakollisen virolaisen ID-tunnuksen hankkimiseen ei täkäläinen valtiovalta ole varautunut, ja osa on käynyt jonottamassa sitä jo useampia kertoja tyhjän päiten. Tämäkin olisi kuitenkin ratkaistavissa oleva ongelma.

Meitä ulkomaalaisia on täällä Eesti Maaülikoolissa käytännössä kahta sorttia: Erasmus-vaihtareita, jotka ovat yhden lukukauden, ja tutkinto-opiskelijoita. Minä olen ainoa suomalainen Erasmus-vaihtari koko porukassa, ja meitä vaihtareita on kai n. 70.  Ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita on meidän koulutusohjelmassakin aika paljon, mutta eläinlääketieteellisessä he – ja heistä etenkin suomalaiset – ovat oma lukunsa: tutkinto-opiskelijoita aloitti tänäkin vuonna 32 henkilöä, näistä 30 Suomesta (!). Kun kaupungissa on Tarton yliopiston kv-opiskelijat, näkyvät ulkomaiset opiskelijat merkittävästi kaupunkikuvassa.

Tutoroinnissa onneni oli, se että olin suomalainen. Ja että etabloiduin eläinlääketieteenopiskelijoiden joukkoon. Super-iso etenkin kiitos Elmalle ja Iinalle, jotka olivat suomalaisten eläinlääketieteenopiskelijoiden tuutoreita, supportista.  Meidän kv-puolen tutorit olivat virolaisia, ja ensimmäinen yhteydenotto tapahtui vasta viimeisellä viikkolla ennen saapumista. Minulla oli jäänyt mm. anomus oikeutuksesta suomalaiseen sosiaaliturvaan tekemättä, jota ei kyllä missään koulunkaan ohjeistuksissa ollut, mutta suomalaiset eläinlääketieteenopiskelijafuksit olivat kaikki tämän tehneet, kun heillä oli briiffaus alkanut ajoissa.

Rector's (EMÜ) reception at Estonian National Museum 1st Sept 2017. Panu Kekäle, Ibuki Hara and Nóra Buffham
Rector’s (EMÜ) reception at Estonian National Museum 1st Sept 2017. Picture by Madle Timm.

Sosiaalisen elämän huippuja mahtui orientaatioviikkoon useampiakin. Opastettu kaupunkikierros, jonka suomalaisille veti Tarton yliopiston lehtori Juha-Matti Aronen (vahva suositus), retki Elvaan, rehtorin vastaanotto Viron kansallismuseossa opastettuinen kierroksineen (toinen vahva suositus), sen jälkeinen Pub Crawl sekä suomalaisten eläinlääketieteenopiskelijoiden järjestämä picnic Emajoen rannassa. Viimeksimainitulla oli erittäin suuri merkitys mielestäni siinä, että tietynlaiset kansallisuuksien – ja tiedekuntien – väliset klikkirajat ylitettiin.

EMÜ international students welcome barbeque party arranged by Suolet ry
Suolet ry (Association of Finnish Veterinary Students in Estonia) arranged cross-disciplinary barbeque party for new international students – with one ball grill =) And we were probably somethin like 50+

Vaihtoon!

Opiskelujen käynnistyttyä kunnolla ja ison kuvan selkeytyessä hieman, minulle tuli selväksi, että aion hyödyntää koulun tarjoamat kansainvälistymismahdollisuudet mahdollisimman tarkkaan.

Lyhytkursseja ei Lepaalla HAMK’issa ole ollut tarjolla kuin yksi, ”Course Creativity in Holland” (siitä myöhemmin),  jonka sain käytyä ja suoritettua ensimmäisen opiskeluvuoden keväällä. Lisäksi mietinnän alle tulivat Erasmus+ -tarjonta 3-12 kuukauden periodille – joko opiskelija- tai harjoitteluvaihtona, yhdessä tai useammassa periodissa – ja mahdolliset Nordplus:n Pohjoismainen tarjonta.

Vaihto- ja harjoittelumahdollisuudet EU:n ulkopuolelle tippuivat vaihtoehdoista hyvinkin pian, koska ne eivät taloudellisesti tulleet kyseeseen. Vaihtoaika kun pitäisi kuitenkin selvitä opintotuella – minun tapauksessani työttömyysturvan perusosalla – ja pienellä vaihto-ohjelman ”stipendillä”.

Kaiken hapailun ja etsimisen jälkeen, johon ei juuri supportia koulun (ja nyt en siis puhu Lepaasta yksikkönä) taholta tullut, ennemminkin toisin päin (mm. ehdotus puolankielisestä koulutusohjelmasta, jonka kuvaus nyt vaan oli satuttu kirjoittamaan englanniksi; tuosta kv-vaihdon hakuprosessistakin ja asioista ennen lähtöä toiste) valinnaksi osui Eesti Maaülikooli (EMÜ) Tartosta.  Koulu ja paikka, joka oli alun perin listani viimeinen, tai jopa ehdoton ”nou-nou”.

Tällä iällä, kun alla on jo yksi puolentoista vuoden työelämän ulkomaankomennus ja nimenomaan Viroon (Tallinna), kohteiden valinnassa eivät painaneet niinkään helppous, yleinen halu päästä ulkomaille, vaan se, että löytää jostain sellaista opetusta, mitä omasta koulusta ja sen tarjonnasta ei saa. Minua kiinnosti alunperin lisätty todellisuus ja 3D-mallinnus ja näiden hyödyntäminen maisemasuunnittelussa. Mutta kun tähän ei sitten suoraan löytynyt tarjontaa – paitsi tuolta puolalaisesta koulusta, enkä halunnut lähteä minnekään sellaiseen kohteeseen, jossa ilmansaasteet pakottaisivat minut talven kylminä hetkinä pysymään sisällä (Budapest), ja kun Tartossa oli ja on herra nimeltä Simon Bell, niin kaiken tämän yhteenvetona kohteeksi määräytyi Tartto.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luovaa ajattelua pyörätelineissä. Samalla se on tilataidetta, nopeuhidaste, liikenne-este ja tekstin voi myydä mainoksena; näen jo sieluni silmin Kuopion Snellmanninpuiston laidalla ”Malja” tai ”Camillo”. Tai sitä voi käyttää opasteena, vaikka ”kauppatori” tai ”hervanta”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Erikoista, ja ei ehkä parasta mahdollista A-luokkaa olevaa tuentaa. Kovin yleistä kuitenkin Tartossa, tosin on täällä parempaakin.

Kerrostumia I

 

Tätä kirjoittaessa Ylen eläkeikälaskuri kertoo edessä olevan vielä 18 vuotta ja neljä kuukautta. Takana sitä minulla on about rapiat 22 vuotta. Jos luokkatoverini Tea tekisi saman testin, hänelle laskuri kertoisi luvuksi noin 49 vuotta. Melkoiset erot siis.

Yhdistävää näille molemmille on kuitenkin se, että ne ovat ennusteita ja pohjautuvat tämän hetkiseen tilanteeseen. Mitä toteuma tulee olemaan, sitä meistä ei tiedä kumpikaan.

Näistä lähtökohdista opiskelun aloittaminen uudelleen alanvaihdon yhteydessä on hämmentävä kokemus. Kun iso osa luokkakavereista voisi olla ikänsä puolesta lapsiasi, syntyy mielessä melkoisesti myrellyksiä: olenko minä oikeasti näin vanha, miten nuoremmat minuun suhtautuvat (pitävätkö ihan pappana? Ikähän on vain numeroita ja kokemuksia….), olenko ikäiseni näköinen/oloinen ja miten he siihen suhtautuvat, miten voin olla tuputtamatta kokemaani, kuinka olen luontevasti heidän kanssaan, onko parempi kertoa kokemastaan, ettei kaikkien tarvitsi kantapäitään kolhia… kymmenittäin, kymmenittän kysymyksiä. Olenko luokkani vanhin (johon löytyi vastaus: en)? Kuitenkin matkan varrella tulee vain joitain vastauksia, sillä näistä asioista ei juuri puhuta. Ne ovat jonkin sortin tabu.

maisemasuunnittelun_opiskelijat_lepaa_hamk_2016_infograafi_FINAL_170131
Infograafi HAMK’issa Lepaa rakennetun ympäristön hortonomiopinnot 2016 aloittaneista.

 

Alanvaihto vaatii uskallusta

Ystäväni Minna Oinonen kirjoitti mainion blogin omista alanvaihtokokemuksistaan. Paljon ei ole hänen kirjoittamaansa lisättävää, mutta muutaman oman huomion lisään hänen ajatuksiinsa.

Ensimmäinen lähtö on kaikkein vaikein

Uranvaihdosta voitanee puhua vasta siinä vaiheessa, kun puhutaan vuosikausia, ellei jopa kymmeniä kestäneistä työsuhteista yhdellä alalla, ja useimmin varmaan ikään kuin yhden koulutusuran jatkeesta.

Oli sitten kyse työpaikasta tai mistä muusta tahansa pidempiaikaisesta suhteesta, jossa vietetään saman tahon kanssa säännöllisesti merkittäviä aikoja päivien tunneista ja noinkin pitkän ajan, on lähteminen erityisen vaikeaa ensimmäisellä kerralla. Eivät ne seuraavatkaan kerrat välttämättä helppoja varmaan ole, mutta kun tulee sinuksi sen kanssa, että siihen lähtemiseen ei kuole itse eikä muutkaan elämässä tärkeät ihmiset, niin tuskan määrä pienenee.

Luopumalla voi saada enemmän

Uranvaihtoon lähtö tarkoittaa useimmiten lähtemistä, luopumista jostain tutusta ja turvallisesta, uuden oven avaamisesta ja ainakin osittain tuntemattomaan astumisesta. Taloudellisesti kyseessä on useimmiten tiedossa elintason lasku, joskin onneksi Suomessa tähänkin on turvaverkot olemassa. Töissäkäyvältä häviää vanhan työyhteisön päivittäinen tuki, vanhan osaamisesta syntyvän itsetunnon korvaa uuden oppiminen riemuinen ja epävarmuuksineen. Ja miljoona muuta tunnetta, skaalojen molemmista päistä. Samalla kuitenkin häviävät ne syyt, joiden takia tuo uranvaihto on mielessä pyörinyt, ja tuo uutuuden riemu ja vapaus tulevat entistä vallitsevammaksi tunteeksi ja uusi minäkuva vahvistuu ja kasvaa ajan kuluessa osaamisen lisääntyessä. Todennäköiseksi lopputuloksena sinusta tulee ehjempi ihminen, josta on enemmän iloa kaikille kanssaeläjille.

Changing career is not a one man/woman show

Uranvaihto ei ole yhden miehen näytös, vaan siihen tarvitaan läheisten tukea, puhuttiin sitten puolisosta, ystävistä tai vanhemmista. Tuki voi olla myös aineellista, mutta etenkin henkistä tukea. Kuinka paljon ja missä muodossa, se on yksilöllinen kysymys, mutta oleellisinta on, että ne kaikkein läheisimmät eivät missään vaiheessa kampittaisi. Tai luopuisi toivosta, uskosta, tai miksi ikinä sitä kutsuukin. Kaikkein vaikeimmat tilanteet ovat edessä silloin, jos kaikkein läheisimmät ilmaisevat tyytymättömyytensä tilanteeseen, sillä tuskin kukaan alanvaihtoa tekevä menee prosessia läpi ilman ajoittaisia kamppailuja itsensä kanssa siitä, kannattiko tämä päätös.

Matkalla maisemasuunnittelijaksi

Loin tämän blogin alunperin vajaa vuosi sitten marraskuussa tarkoituksella, että kirjoitan tuntemuksia ja ajatuksia siitä, minkälaista on opiskella Lepaalla rakennetun ympäristön ja maisemasuunnittelun hortonomiksi. Myös siitä näkökulmasta, mitä se on alanvaihtajana ja tällä eletyllä elämällä. Siis kanavaksi itseilmaisuun, kanavaksi portfolion pitämiseen ja mahdolliseksi kanavaksi takaraivossa kyteviä, mahdollisia tulevaisuuden yritystoimintavisioita varten. Ajattelin myös idealistisesti, että voisin kirjata sellaisia asioita, joista voisi olla tuleviakin aloittavia opiskelijoitakin varten hyötyä.

Idealismi vaihtui realismiin opintojen tahdin kiihtyessä, ja tämä blogi-asia hautautui taka-alalle: Vectorworksin opiskelu oli WordPressin opiskelua tärkeämpää.

Nyt tätä kirjoittaessa aikaa taas on, enkä istu tutussa ympäristössä Lepaan kirjastossa tai kotityöpöydän ääressä rakkaimpien, ystävien ja tuttujen ympäröimänä, vaan aikalailla yksin vieraassa maassa. Vaikka Whatsappit, Messengerit ja roaming vapaat liittymät helpottavat yhteydenpitoa kotiin, on sitä aikaa kuitenkin enemmän. Toisaalta ehkä kerrottavaakin.

(kuva: Vesa Vuorinen)

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑