Kerrostumia I

 

Tätä kirjoittaessa Ylen eläkeikälaskuri kertoo edessä olevan vielä 18 vuotta ja neljä kuukautta. Takana sitä minulla on about rapiat 22 vuotta. Jos luokkatoverini Tea tekisi saman testin, hänelle laskuri kertoisi luvuksi noin 49 vuotta. Melkoiset erot siis.

Yhdistävää näille molemmille on kuitenkin se, että ne ovat ennusteita ja pohjautuvat tämän hetkiseen tilanteeseen. Mitä toteuma tulee olemaan, sitä meistä ei tiedä kumpikaan.

Näistä lähtökohdista opiskelun aloittaminen uudelleen alanvaihdon yhteydessä on hämmentävä kokemus. Kun iso osa luokkakavereista voisi olla ikänsä puolesta lapsiasi, syntyy mielessä melkoisesti myrellyksiä: olenko minä oikeasti näin vanha, miten nuoremmat minuun suhtautuvat (pitävätkö ihan pappana? Ikähän on vain numeroita ja kokemuksia….), olenko ikäiseni näköinen/oloinen ja miten he siihen suhtautuvat, miten voin olla tuputtamatta kokemaani, kuinka olen luontevasti heidän kanssaan, onko parempi kertoa kokemastaan, ettei kaikkien tarvitsi kantapäitään kolhia… kymmenittäin, kymmenittän kysymyksiä. Olenko luokkani vanhin (johon löytyi vastaus: en)? Kuitenkin matkan varrella tulee vain joitain vastauksia, sillä näistä asioista ei juuri puhuta. Ne ovat jonkin sortin tabu.

maisemasuunnittelun_opiskelijat_lepaa_hamk_2016_infograafi_FINAL_170131
Infograafi HAMK’issa Lepaa rakennetun ympäristön hortonomiopinnot 2016 aloittaneista.

 

Alanvaihto vaatii uskallusta

Ystäväni Minna Oinonen kirjoitti mainion blogin omista alanvaihtokokemuksistaan. Paljon ei ole hänen kirjoittamaansa lisättävää, mutta muutaman oman huomion lisään hänen ajatuksiinsa.

Ensimmäinen lähtö on kaikkein vaikein

Uranvaihdosta voitanee puhua vasta siinä vaiheessa, kun puhutaan vuosikausia, ellei jopa kymmeniä kestäneistä työsuhteista yhdellä alalla, ja useimmin varmaan ikään kuin yhden koulutusuran jatkeesta.

Oli sitten kyse työpaikasta tai mistä muusta tahansa pidempiaikaisesta suhteesta, jossa vietetään saman tahon kanssa säännöllisesti merkittäviä aikoja päivien tunneista ja noinkin pitkän ajan, on lähteminen erityisen vaikeaa ensimmäisellä kerralla. Eivät ne seuraavatkaan kerrat välttämättä helppoja varmaan ole, mutta kun tulee sinuksi sen kanssa, että siihen lähtemiseen ei kuole itse eikä muutkaan elämässä tärkeät ihmiset, niin tuskan määrä pienenee.

Luopumalla voi saada enemmän

Uranvaihtoon lähtö tarkoittaa useimmiten lähtemistä, luopumista jostain tutusta ja turvallisesta, uuden oven avaamisesta ja ainakin osittain tuntemattomaan astumisesta. Taloudellisesti kyseessä on useimmiten tiedossa elintason lasku, joskin onneksi Suomessa tähänkin on turvaverkot olemassa. Töissäkäyvältä häviää vanhan työyhteisön päivittäinen tuki, vanhan osaamisesta syntyvän itsetunnon korvaa uuden oppiminen riemuinen ja epävarmuuksineen. Ja miljoona muuta tunnetta, skaalojen molemmista päistä. Samalla kuitenkin häviävät ne syyt, joiden takia tuo uranvaihto on mielessä pyörinyt, ja tuo uutuuden riemu ja vapaus tulevat entistä vallitsevammaksi tunteeksi ja uusi minäkuva vahvistuu ja kasvaa ajan kuluessa osaamisen lisääntyessä. Todennäköiseksi lopputuloksena sinusta tulee ehjempi ihminen, josta on enemmän iloa kaikille kanssaeläjille.

Changing career is not a one man/woman show

Uranvaihto ei ole yhden miehen näytös, vaan siihen tarvitaan läheisten tukea, puhuttiin sitten puolisosta, ystävistä tai vanhemmista. Tuki voi olla myös aineellista, mutta etenkin henkistä tukea. Kuinka paljon ja missä muodossa, se on yksilöllinen kysymys, mutta oleellisinta on, että ne kaikkein läheisimmät eivät missään vaiheessa kampittaisi. Tai luopuisi toivosta, uskosta, tai miksi ikinä sitä kutsuukin. Kaikkein vaikeimmat tilanteet ovat edessä silloin, jos kaikkein läheisimmät ilmaisevat tyytymättömyytensä tilanteeseen, sillä tuskin kukaan alanvaihtoa tekevä menee prosessia läpi ilman ajoittaisia kamppailuja itsensä kanssa siitä, kannattiko tämä päätös.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑